Aurinkolämpöjärjestelmän asentaminen muuttui luvanvaraiseksi vuonna 2006. Luvan myöntää kunta tai kaupunki. Lupakäytäntö vaihtelee eri kuntien välillä: Esimerkiksi Tampereella vaaditaan 90 euron hintainen rakennuslupa, jota varten tarvitaan julkisivukuvat sekä LVI-kytkentäkaavio. (Tämä kohta lähdetekstissä epäselvä: tarvitaanko nämä vai helpottavatko nämä luvan läpi menemistä? En saanut logiikasta kiinni...) Helsingissä taas riittää yksinkertainen toimenpidelupa.
Koska lupakäytäntö vaihtelee kunnittain, sinun kannattaa aurinkolämpöjärjestelmää harkitessasi ensin tarkistaa asuinpaikkakuntasi käytäntö!

Korjaus- ja energia-avustusten hakuaika päättyy 3.4.2009!!!
Katsopas sivulla www.ara.fi lomake 36b/09.
Edelliset kolme vuotta valtio myönsi yksityisille pienen investointituen aurinkokeräimen hankintaan. Tuen osuus oli enimmillään 15 prosenttia keräimen hinnasta. Muut komponentit kuten varaaja, pumppu- ja ohjausyksikkö sekä putkilinja eivät kuuluneet tukijärjestelmän piiriin.
Aurinkokeräinjärjestelmän asennuskuluista saa kuitenkin tehdä kotitalousvähennyksen verotuksessa.
Yritykset voivat hakea investointituen TE-keskuksen kautta. Tuen osuus on noin 25 prosenttia.
Uudisrakentajat eivät saa investointitukea.

Aurinkosäteilyn mahdollisimman tarkan talteen saamisen kannalta keräimen 30–60° kaltevuus eteläsuuntaan on paras. Asennus lounaaseen tai kaakkoon menettelee myös. Jyrkässä asennuskulmassa (esim. 60°) eteläsuunta on hyvin tärkeä, koska kevät- ja syysaurinko tuottavat tehoa vain keskipäivällä. Jos keräimen asennuskulma on 30°, ilmansuunta ei ole niin merkittävä, sillä kesällä aurinko paistaa tehokkaasti kaakosta lounaaseen.
Keräimen optimaalinen asennuskulma riippuu aina järjestelmän kokonaisuudesta.

Kyllä. Jos esimerkiksi katon vapaa pinta-ala on keräimille liian pieni, voidaan toteuttaa nk. ”kaakko-lounas” -järjestelmä. Molempia keräinkenttiä kannattaa tällöin ohjata erikseen toimivuuden varmistamiseksi. Tällaiset järjestelmät vaativat kehittyneemmän ohjausyksikön ja yleensä kaksi pumppua. Nämä seikat nostavat järjestelmän kustannuksia.

Tavallisessa omakotitalossa siinä ei ole paljon järkeä. Yleensä järjestelmä on mitoitettu tuottamaan kesällä enemmän lämpöä kuin tarvitaan. Jos keräin vielä seuraa aurinkoa, kesän ylituotanto kasvaa huomattavasti. Keväällä ja syksyllä auringon tehoaika on kaakon ja lounaan välillä. Silloin energialle olisi todennäköisesti käyttöä, mutta aurinkoa seuraavan keräimen vaatima erittäin tukeva teline ja liikkuvat putkiliitokset tekevät projektista varsin haastavan. Talvella auringon seuraamisesta ei ole juuri iloa, koska aurinko paistaa korkeintaan etelästä. Auringon seuraaminen voisi kannattaa kohteessa, jossa tarvitaan paljon energiaa ainoastaan kesäisin, esimerkiksi leirintäalueella.

Nykyään aurinkolämpöjärjestelmissä käytetään yleensä pakkasnesteenä propyleeniglykolin ja veden seosta. Hyväksi havaittuja tuotemerkkejä ovat esimerkiksi Tyfocor ja DC20. Näitä nesteitä ei ole luokiteltu vaarallisiksi aineiksi. Siksi niitä voidaan käyttää yksivaippaisilla kierukoilla, esimerkiksi käyttövesivaraajissa. Niitä käytettäessä ei siten tarvita lisälaitteita rakentamismääräyksen D1 2.3.4.2 mukaisesti. Ennen käytettiin erilaisia nesteitä ja lämmönsiirtoöljyjä, joista osa oli myrkyllisiä.
Tarkistathan aina ennen järjestelmän täyttöä, että neste soveltuu aurinkolämpöjärjestelmässä käytettäväksi!

Tavallisesti ei. Uudempien selektiivisten aurinkokeräinten stagnaatiolämpötila nousee yli 180 celsiusasteen. Auton pakkasneste alkaa hajota yli 140 °C lämpötiloissa. Tällöin sen ominaisuudet muuttuvat eikä se enää toimi pakkasnesteenä. Etyleeniglykoli on tämän lisäksi myrkyllinen neste. Niinpä sitä ei saa käyttää yksivaippasilla kierukoilla, kuten käyttövesivaraajissa.
Tarkista aina, soveltuvatko pakkasnesteen ominaisuudet aurinkolämpöjärjestelmän vaatimuksiin!

Tavallinen auton pakkasnestemittari ei sovellu propyleeniglykolin mittaamiseen, koska se on tehty aivan eri nesteelle. Esimerkiksi Tyfocorille on olemassa oma mittari. Tarkkaan mittaukseen voi käyttää myös tavallista ominaispainomittaria, lämpömittaria ja sopivaa tiheystaulukkoa. Jos haluat vain varmistaa, ettei pakkanen vahingoita järjestelmää, voit tehdä myös jokamiehen testin. Ota pieni näyte pakkasnestettä (noin 10 ml) järjestelmästä ja laita se muutamaksi tunniksi tavalliseen pakastimeen (-18 °C lämpötilaan). Paina sitten peukalo näytteeseen. Jos neste on pehmeää kuin pehmisjäätelö, pakkasenkestävyys on riittävä. Jos se on kovaa kuin vesijää, järjestelmä on vaarassa vioittua.

Nämä tiedot pätevät vain propyleeniglykolille! Oikea seossuhde on 40–50 prosenttia. 40-prosenttisella pakkasnesteseoksella on optimaalinen lämmönsiirtokyky ja viskositeetti huonelämmössä ja tavallisessa käyttölämpötilassa. Nesteen pumpattavuus kärsii vasta lämpötilan laskiessa alle -15 °C. Jos seos on 50-prosenttista, se on -20 °C pakkasella aikamoista siirappia, mutta pysyy edelleen nestemäisenä. Pakkasnestepitoisuudeltaan korkean seoksen lämmönsiirtokyky on kesällä hieman huonompi kuin laimeamman seoksen. Yli 50 prosentin pakkasnesteosuus voi vaurioittaa tiivisteitä.

Tavallisesti ei. Jos talo on hyvin eristetty (rakennettu 2000-luvulla), aurinkolämmityksen osuus vuositasolla voi olla noin 10 %. Matalaenergiatalossa lämmitysosuus voi olla yli 20 % ja passiivitalossa yli 50 %. Passiivitaloista ei kuitenkaan löydy Suomesta vielä luotettavia mittaustuloksia, koska niitä on ylipäänsä hyvin vähän. Taloudellisesti järkevä aurinkolämmitys kohdistuu lähinnä lattialämmitykseen, erityisesti kostean tilan lattialämmitykseen.

Usein kuulee sanottavan, että tyhjiöputkikeräin tuottaa 30–50 % enemmän lämpöä kuin tasokeräin. Jos tarkasteltavaksi valitaan hyvä putkikeräin ja huono tasokeräin, arvio voi pitää hyvinkin paikkansa. Mutta jos verrataan huonoa putkikeräintä ja hyvää tasokeräintä, eroa ei synny lainkaan. Tärkeintä on tietää, missä käyttölämpötilassa keräinjärjestelmä toimii. Jos järjestelmän tavoite on tuottaa 30–40 asteen lämpöä lattialämmityksen ja käyttöveden esilämmityksen tarpeisiin, tuottoero taso- ja putkikeräimen välillä jää mitättömäksi. Jos keräinjärjestelmän odotetaan tuottavan korkeita lämpötiloja (yli 60 °C), tyhjiöputkikeräin peittoaa tehokkuudessa tasokeräimen.
Tehokäyräkaavioista voit tarkastella, miten olosuhteet vaikuttavat tasokeräimen (Euro C20 AR) ja putkikeräimen (Vitosol 300-T SP3) tehokkuuteen.

Pilvisellä säällä tyhjiöputkikeräin on paljon tasokeräintä tehokkaampi. Silti käytännössä sekin tuottaa vain hyvin vähän energiaa.

Kyllä. Talvella tuotto jää silti pakostikin vaatimattomaksi, sillä aurinko on matalalla ja päivä lyhyt. Tämä pieni energiatarjonta supistuu entisestään, jos aurinkokeräin on asennettu loivaan kulmaan ja lumen annetaan kinostua keräimen päälle. Jyrkkä asennuskulma etelään ja varjoton asennuspaikka takaavat ainoan mahdollisuuden saada vähän talviaurinkoa varaajaan. Esimerkiksi joulukuun aikana käyttövesijärjestelmään liitetty hyvä tyhjiöputkikeräin voi tuottaa 80° kaltevuudella etelään noin 2,5 kWh/m2. Rehellisesti sanottuna aurinkolämpöjärjestelmän tuotto talvella on siis lähellä nollaa. Lokakuusta helmikuuhun kuukausituotot jäävät alle 25 kWh/m2.

Legionella on bakteeri, joka elää haaleassa vedessä. Legionelloosin voi saada hengittämällä legionellabakteereja sisältävää aerosolia, esimerkiksi vesihöyryä suihkussa. Legionelloosi eli legioonalaistauti on vakava sairaus, joka muistuttaa keuhkokuumetta. Suomessa todetaan sitä noin 5–20 tapausta vuodessa.
Aurinkolämpöjärjestelmiin liittyy pieni legionellariski käyttövesivaraajan lämpötilan takia. Legionellat lisääntyvät tehokkaasti 25–45 °C lämpimässä vedessä. Jos vesi seisoo päiväkausia näissä lämpötiloissa, kohonneen legionellapitoisuuden riski on melkoinen. Jos vettä lämmitetään muutaman minuutin ajan yli 60 asteeseen, bakteerit kuolevat. Käytännössä riski saada tartunta aurinkolämmöllä toimivasta varaajasta on paljon pienempi kun lottovoiton todennäköisyys. Legionellariskin voi täysin unohtaa akkuvaraajassa, jossa käyttövesi lämmitetään kierukalla, koska kierukan yhteistilavuus on alle 10 litraa eli vesi vaihtuu hyvin nopeasti.

Ei. Aurinkolämpöjärjestelmän putkistossa voi esiintyä häiriötilassa yli 150 °C lämpötiloja. Tavallisen muoviputken ylin käyttölämpötila on 95 °C. Aurinkolämpöjärjestelmien perinteinen putkimateriaali on kupari, mutta myös rst-haitariputkea voi käyttää. Kun käytetään kupariputkea, suositeltava liitostapa on kovajuotos fosforikuparilla. Myös puserrusliittimiä voidaan käyttää, mutta kannattaa muistaa, että jokainen puserrusliitin on huoltokohta.

Putkilinjan eristämiseen ei voi käyttää mikä tahansa eristettä. Esimerkiksi tavalliset rautakaupan solukumieristeet ja Armaflex eivät ole riittävän lämmönkestäviä. Kun järjestelmä alkaa kiehua, lämpötila putkistossa nousee niin korkeaksi, että tavalliset eristeet sulavat. Suositeltavat eristeet ovat lämmön- ja säteilynkestäviksi luokitellut Aeroflex SSH ja Armaflex HT. Koska ne ovat umpisolumateriaalia, niitä voidaan käyttää myös ulkotiloissa. Ne kannattaa maalata vesiliukoisella akryylimaalilla käyttöiän pidentämiseksi. Sisätilassa voidaan käyttää myös edullisempia alumiinipäällystettyjä mineraalivilla- tai lasivillakourueristeitä.

Aurinkolämpöjärjestelmä voi alkaa kiehua monesta syystä. Tavallisimpiin syihin kuuluvat sähkökatkos, ilma järjestelmässä, painehäviö, vika anturissa, ohjausyksikössä tai pumpussa sekä varaajan kuumentuminen. Koska turvalaitteet eivät voi sammuttaa aurinkoa (kuten esimerkiksi öljykattilan polttimo voidaan sammuttaa), on syytä varautua siihen, että järjestelmä kiehuu ennemmin tai myöhemmin. Silloin tapahtuu seuraavaa: Ensiksi keräimessä syntyvä höyry syrjäyttää nesteen, jolloin keräin tyhjentyy vähitellen. Järjestelmän iso kalvopaisunta-astia ottaa höyryn tieltään työntämän nesteen vastaan. Kun aurinko paistaa oikein voimakkaasti, höyry nousee ylemmäs putkistoon ja paisunta-astiaan siirtyy tilapäisesti yhä enemmän nestettä. Järjestelmän paine nousee. Kun aurinko jää pilven taakse tai tulee ilta, keräimen lämpötila laskee ja kiehuminen loppuu. Paisunta-astia palauttaa nesteet takaisin järjestelmään. Kun paisunta-astia on mitoitettu riittävän suureksi, varoventtiili ei päästä nestettä pihalle eikä käyttäjän siten tarvitse lisätä nestettä eikä ilmata järjestelmää.

Jokainen kiehuminen on terminen rasitus järjestelmälle ja pakkasnesteelle. Hyvä keräin ja oikein rakennettu järjestelmä kestävät nämä rasitukset, mutta pakkasneste vaurioituu yli 170 °C lämpötiloissa. Jos järjestelmä kiehuu harvoin häiriötilassa, haitta on yleensä pieni ja kiehumisen estäminen lähes mahdotonta. Mutta jos järjestelmä on ylimitoitettu ja kiehuu säännöllisesti, haittavaikutuksia kannattaa rajoittaa. Nykyisissä ohjausyksiköissä on usein toimintoja, jotka valvovat järjestelmän lämpötilaa. Esim. optio-keräinjäähdytys käynnistää pumpun, kun keräimen lämpötila saavuttaa 120 °C. Pumppu sammuu keräimen lämpötilan laskettua noin 10 °C. Silloin varaajan maksimilämpötilaksi kannattaa asettaa esimerkiksi 80 °C, jotta varaajan lämpötilalla on varaa nousta 90 °C saakka. Kun lähdetään pidemmälle kesälomalle, voidaan käyttää takaisinjäähdytystoimintoa tai yksinkertaisesti peittää keräin.

Aurinkolämpöjärjestelmä on helppohoitoinen. Järjestelmän omistaja tarkistaa muutaman kerran vuodessa, että järjestelmä toimii ja käyttöpaine on siedettävä. Perusteellisempi huolto kannattaa tehdä viiden vuoden välein. Siihen kuuluu eristeiden, liitosten ja vuotojen tarkistus, keräimen yleiskunnon ja kiinnityksen tarkistus, pikailmaus ja pakkasnesteen tarkistus. Myös ohjausyksikön ja pumpun testaus kuuluu huolto-ohjelmaan, joka vie ammattilaiselta noin tunnin. Järjestelmässä on kaksi kuluvaa osaa, kiertopumppu ja paisuntasäiliö. Pakkasnesteen säiliö ja pumpun paisuntasäiliö on vaihdettava 10–15 vuoden välein. Osien tai pakkasnesteen vaihtoon menee ammattilaiselta noin 1-2 tuntia.